sisamassam - 2012
KaaosZine 08/12
Desibeli 06/12
Miasma 06/12
Vertigo 05/12
KaaosZine 08/12 back to top
Eipä tule mieleen kovin montaa kaksikymmentävuotiasta yhtyettä, joka yhä jaksaa sinnikkäästi puskea demoja ulos parin täyspitkän julkaisun ohella. Oululainen Joint Depression on siinäkin mielessä varsin erikoinen tuttavuus. Samaa voitaneen sanoa myös itse musiikillisesta tarjoomasta, joka tasapainoilee vaihtoehtometallin, progen, grungen ja jopa doomin aaltopituuksilla kallistumatta selkeästi yhteenkään genreen.
Huurupäisesti nimetty "Sisamassam" on monipuolinen ja rauhallisuudestaan huolimatta jopa sekava kattaus mielentilamusiikkia. Siinä missä avausraita "Happening" progeilee tehokkaan melankolisesti, upottaa "Letting To Another" tunnelmaa vielä pari porrasta alemmas, antaen aihetta ymmärtää orkesterin nimen seikkaperäisyyttä. "Red Part On" ja "Hey, Hey" ovat avauskaksikkoa huomattavasti kevyempiä raitoja ja valitettavasti myös juuri sitä osastoa, joka ei vielä muutamankaan kuuntelun jälkeen jätä selkeää muistijälkeä. "Something & Everything" painelee loppua kohti, ollen kuin introna päätöskappale "Narcissistic Prostitutelle", joka on demon ehdoton helmi puhelauluineen ja jopa Gojirasta muistuttavan rakenteensa ansiosta. Tämänkaltaista suorittamista olisikin mieluusti kuullut viisikon toimesta enemmän.
Muutaman kuuntelukerran jälkeen ei voi olla pähkäilemättä ulosannin toimivuutta erilaisella vokalisoinnilla. Paikoitellen Mari Redkinin ääni toimii saumattomasti antaen Joint Depressionille sen omimman leimansa, mutta esimerkiksi "Happening" toisi edes paikoittaisilla huuto- tai örinälauluilla kaivattua iskevyyttä. Kokonaisuus on musiikillisesti varsin laveaa ja tarkasti harkittua suorittamista, mutta Lacuna Coilinkin mieleen tuovan laulun ollessa, viimeistä viittä minuuttia lukuun ottamatta, melkoisen tasapaksua, menettää "Sisamassam" ratkaisevasti kiinnostavuuttaan. Soundipuoli on tyydyttävää, joskin kitarapuolta saisi terästää erityisesti metallisemmissa osioissa.
Tällaisenaan Joint Depression on - fiiliksestä ja olotilasta riippuen - joko "ihan kivaa" taustamusiikkia tai parin kappaleen verran toistoakin kestävää tunnelmointia. Plussapisteitä persoonallisuudesta, sovitusratkaisuista ja yhtyeen hykerryttävästä nimivalinnasta; viimeisintä olisi mielenkiintoista kuulla intensiivisemmin sisältönsäkin puolesta.
7/10
Kirjoittanut: Tomi Salmi
Desibeli 06/12 back to top
Viime vuosikymmenellä Joint Depression oli tuttu näky desibeli.netinkin sivuilla, mutta vuoden 2008 Into Something New -pitkäsoiton jälkeen bändistä ei ole kuulunut mitään. Neljän vuoden tauon aikana kokoonpano on mennyt pitkälti uusiksi, eikä ryhmän musiikillinen tyylikään ole pysynyt aivan ennallaan. Raskaimmat metallin rutistelut ovat jääneet taakse, sillä tätä nykyä Joint Depression kuulostaa entistä enemmän rockin pariin siirtyneeltä Toolilta, joka välttelee kovaa vauhtia ja raskaita äänivalleja. Uusi vokalisti Maria Redkin kuulostaa ensi pyörityksellä hiukan epävireiseltä, mutta hauraassa ja turhan alle miksatussa laulussa on kuitenkin riittävästi persoonallisuutta. Ääni ei vielä istu täysin yhteen musiikin kanssa, mutta esimerkiksi Something & Everything osoittaa, että uudessa kaavassa on potentiaalia.
Nollabudjetilla äänitetty kiekko on soundiensa puolesta lähinnä onneton, mutta kappalemateriaali tekee selväksi, että päivitetyllä bändillä on paljon annettavaa. Nyt vain hiukan terävämpiä biisejä, soundeja ja sovituksia, sekä tietysti kunnon studio käyttöön niin eiköhän se siitä.
Mika Roth
20.06.2012
Miasma 06/12 back to top
Tämä oululaisryhmä oli itselleni entuudestaan täysin tuntematon. Bändi on ollut olemassa jo yli kymmenen vuotta ja pari kokopitkääkin on tullut julkaistua. Basisti-perustajajäsentä lukuunottamatta nykyisen kokoonpanon muut yksilöt ovatkin tulleet mukaan vasta muutaman viime vuoden aikana. Eräänlainen uusi alku siis.
Hieman varovaiselta ja tunnustelevalta tämä kyllä kuulostaa. Tyylilajina on melankolinen vaihtoehtometalli, joten tietynlainen pahaenteinen hiipivyys toki kuuluu suuntauksen pelisääntöihin. Vokalistinaisen ääni on ihan persoonallinen mutta valitettavan monotonisesti ja ponnettomasti hän sitä käyttää. Englannin kielen lausuminenkaan ei ole sieltä kaikkein sujuvimmasta päästä. Musiikin kokonaisuudesta mieleen tulee jonkinlainen hybridi Toolista ja Lacuna Coilin rauhallisemmista kappaleista. Soundi on miellyttävän tumma mutta toisaalta liiankin pehmeä.
Täytyy todeta, että näiden kuuden kappaleen kuunteleminen kääntyy taisteluksi nukahtamista vastaan. Esimerkiksi ensimmäisen biisin odottavan hämyilyn vielä ymmärtää, mutta kun toinenkin veisu jatkaa junnaavilla linjoilla, venyvät minuutit yllättävän pitkiksi. Eihän hitaus sinänsä haittaisi, mutta silloin pitäisi tarjolla olla hurjemmin musertavaa raskautta tai ovelampaa melodisuutta. Nyt yleisvaikutelmaksi jää vaisuus ja puolitehoisuus. Akustisen kitaran kuljettama kappale Hey, Hey kuitenkin toimii kohtalaisesti, samoin sitä seuraava Something & Everything, jossa Tool-mielleyhtymät kieltämättä ovat voimakkaimmillaan.
Arvosana: 4/10
Seppo Rautio
04.06.2012
Vertigo 05/12 back to top
Edelliset havainnot Joint Depressionista sijoittuvat viiden vuoden takaiselle Savage Infinity -kokopitkälle, joka olikin omalla sarallaan kelpo tekele. Nyttemmin oululaisten riveissä puhaltavat kuitenkin täysin uudet tuulet.
Totuuden nimessä täytyy myöntää, että ensikuulemalta Sisamassam oli kamala pettymys. Uusi laulajatar Mari Redkin hapuilee aran, pehmeän ja jatkuvasti oikeaa virettä hakevan äänensä kanssa liian pahasti, eikä naisen ääni yksinkertaisesti toimi yhteen bändin kevyesti progressiivisiin, lähinnä Tooliin vertautuvien biisien kanssa.
Yhtyeen juuret ulottuvat jo parin vuosikymmenen taakse, mutta tätä on erittäin vaikea uskoa Sisamassamia kuunnellessa. Tekele on kaikilta osin kovin amatöörimäinen suoritus, jonka olisi suonut esittelevän bändin suotuisammassa valossa.
Toivottavasti bändi skarppaa tästä vielä omalle tasolleen.
Hyvää: Selkeä halu uudistua.
Kehitettävää: Laulajalle lisää treeniä ja seuraavalle julkaisulle vahvempia ja dynaamisempia biisejä.
Lähettänyt Joni Juutilainen
10.05.2012