www.desibeli.net 04
Parin viime demonsa tiimoilta desibelin sivuilla esiintynyt oululainen Joint Depression tarjoaa tällä kertaa otsikonmukaisesti akustisia versioita vanhoista ahdistusmetalli kappaleistaan. Uusien versioiden kyytipojaksi on tarjolla vielä Tool ja System Of A Down coverit, sekä yksi ihan uunituorekin kipale – niinikään akustisesti toteutettuina. Vaikka suhtaudunkin yleensä varauksella tällaisiin viritelmiin, onnistui Joint Depression vakuuttamaan minut nopeasti Unplugged-levynsä ideasta toteutuksen rautaisella tasolla.
Sähköisten soitinten poisjäänti on tuonut tutuista sävellyksistä esille aivan uusia ulottuvuuksia, ja toimivilla sovituksilla rakenteisiin on saatu riittävästi dynaamisuutta. Laulu ja kitarat käyvätkin nyt estottomammin vuoropuheluitaan, ja erityisesti vokalisti Maria Liikanen pääsee hyödyntämään hienoa ääntään sekä osaamistaan. Myös lainavedoissa osoitetaan kiitettävää mielikuvitsellisuutta, ja etenkin SOAD-versiointi on todella hienoa kuultavaa. Unplugged idea toimii varmasti livenä hienosti, mutta tuskin yhtyeen kannattaa silti uraa tämän idean varaan rakentaa. Mikäli linjaa halutaan vain keventää, löytyy raskaimman särökitaran ja nuotiomeiningin välistä varmasti parikin eri vaihtoehtoa.
www.noise.fi 04
Joint Depression soittaa tummiin sävyihin verhottua raskasta rockia. Naislaulaja hämää tehokkaasti vaikutteita etsivää kuulijaa ja luo yhtyeelle omaa ilmettä. Jos kuitenkin Toolin ja Alice In Chainsin suunnasta lähtee etsimään yhtäläisyyksiä, saattaa niitä löytyä yksi jos toinenkin. Kaikkein tyypillisimpiä kuviota karttavat kappaleet kuulostavat läpimietityiltä ja soitanto kulkee varmasti ja luontevasti. Sounditkin toimivat. Suhteellisen valmis paketti näyttäisi nelikolla siis olevan kasassa. Maria Liikasen laulussa on viettelevyyttä, joka on valjastettu hyvin osaksi bändin soundia. Seksuaalinen latautuneisuus ja ahdistuneisuus lyövät kättä ja muodostavat omalaatuisen kieron tunnelman. Liikasen epämääräinen ääntäminen vaikeutti kuitenkin tämän arvostelijan lyriikanselvennystyötä sen verran, että suorasukaisiin sanoituksiin en saanut kuin kiusallisen pintapuolista otetta. Loppupeleissä esim. ”orgasmaniaa” ja ”nymfomaniaa” vilisevästä Lingeriesta jää sellainen kuva, että joku nymfo vonkaa petiin kanssasi. Tiedän, ettei tämä varmastikaan ole kyseisen kappaleen sanoma. Siksi olisi hyvä selkeyttää äänenkäyttöä ja miettiä miten tekstit halutaan tuoda esille. Sävellyspuolen Joint Depression taitaa oivallisesti, josta varsinkin Something on hyvä osoitus. Tool-piirteitä kannattaisi ehkä vielä karsia jonkin verran ja rohkeasti kokeilla muita juttuja. Sinänsä mainio Back Down Fate sisältää nimittäin liiankin selkeitä lainoja. Suosittelen painamaan tämän yhtyeen mieleen, jos naislaululla varustetusta tummasävyisestä rockista on kiinnostunut. Eipä taida Suomessa kovin monta muuta tämän lajityypin orkesteria olla.
Inferno magazine 11/04
Yleensä naislaulajalla varustetut metallibändit tuovat mieleen muita samanlaisia orkestereja, mutta Joint Depressionin tapauksessa näin ei ole. Bändin juuret ovat Tool-henkisessä, tunnelmallisemmassa asennemetallissa, johon lisää herkkyyttä tuo heleä naisääni. Biiseistä löytyy virkistävästi niin rankkuutta, keveyttä kuin myös omaperäisiä sävelkulkuja, mutta kuitenkin koko homma pidetään liian tasaisena, joten pitemmän päälle Joint Depression alkaa väsyttää. Oma tie on onneksi löydetty, ja tulevaisuudessa bändin terä hioutuu iskevämmäksi.
www.imperiumi.net 12/04
Joint Depression lähetti allekirjoittaneelle 20 biisin promopaketillisen ahdistusmetalliaan koekuunteluun, arvostelussa kuitenkin kehoitettiin keskittymään neljään uusimpaan kappaleeseen. Edellinen orkesterin demotekele palkittiinkin Imperiumin pirunmerkillä, joten odotukset materiaalin tasosta olivat korkealla.
Joint Depressionin tyylisuunta on omaperäinen, vaikutteita on huomattavissa Toolin tyylisien bändien edesottamuksista, mutta uskallan silti väittää bändin purjehtivan sävellysteknisesti täysin omilla vesillään. Bändin biisienkirjoitustaju on monipuolinen, materiaalin sointukierrot ja erikoiset tahtilajit tekevät bändin tyylissuunnasta mielenkiintoisen. Orkesterin laulajan Maria Liikasen äänessä on herkkyyttä, mutta myös tarvittavaa voimaa kuulua arvokkaana raskaammankin soitannon yläpuolella. Orkesterin yli kymmenen vuoden soittokokemuksen huomaa materiaalista, saumaton yhteensoitto ja kokemukseen perustuva riffien omper¤inen yhdistelytaito kertoo omaa kieltään bändin erinomaisuudesta ja näkemyksestä.
Joint Depression vakuuttaa omaperäisyydellään, epäilen että bändin materiaali toimii parhaiten sellaisien kuuntelijoiden keskuudessa jotka myös itse tekevät musiikkia, koska bändin sovitustajua ja sävellystekniikan omaperäisyyttä ei voi kuin arvostaa.