4,5/5 imperiumi.net 07/06
Kotimaan ahdistusmetallin yksi omaperäisimmistä sanansaattajista, Joint Depression, tarjoilee kuultavaksi kahdesta biisistä koostuvaa promosinkkuaan Passion and Desire. Sinkkulohkaisun tarkoituksena on herätellä medioita tarjoilemalla pientä maukasta alkupalaa syksyllä 2006 ilmestyvältä omakustannelevyltä. Uudenlaisista vaikutteistaan huolimatta promosinkku tuntuisi olevan pieni "back to the roots" -kyhäelmä, sillä viime demoilla vallassa olevista naisvokaaleista on luovuttu ja kokonaissoundikin on nyt piirun verran entistä metallisempi.
Tuotoksen biisit ovat mitoiltaan lyhyitä, mutta silti orkesteri on onnistunut säveltämään materiaaliinsa tarvittavaa syvyyttä ja monisäikeisyyttä. Sinkku esittelee omaperäisen ahdistusmetallikokoonpanon, jonka tarkoituksena on luoda omaperäistä ja ajatonta metallimusiikkia yksinkertaisia elementtejä hyödyntäen, mutta niitä tarvittaessa myös rikkoen. Orkesterin mielenkiintoisuus perustuukin juuri siihen yllätystekijään, että pakkaa sekoitetaan niin, ettei kuuntelija pysty kovinkaan usein sanomaan mikä on säkeistö ja mikä kertosäe.
Sinkkujulkaisu täyttää sille annetut tavoitteet helposti sillä muutamasta lyhyenlännästä, mutta modernista biisistä koostuva paketti herätti suuren mielenkiinnon kuulla lisää uutta materiaalia. Toivottavasti tulevalta kokopitkältä löytyy muutama mitaltaan hieman pidempikin biisi, sillä Joint Depression hallitsee myös eeppisemmän ahdistelun luomisen.
4,5/5 Olli Rinnekangas, 04.07.2006
www.desibeli.net 07/06
Joint Depression: Passion & Desire
Useaan otteeseen Desibelin sivuilla esillä ollut Joint Depression on käynyt läpi joitakin muutoksia viime kesäisen Unplugged kiekkonsa julkaisun jälkeen. Aiemmin laulusta vastannut Maria Liikanen on astunut sivuun ja uudeksi vokalistiksi on noussut 2004 kitaran varteen rekrytoitu Antti Karhu. Heleä naislaulu on siis vaihtunut rankempaan miehiseen ilmaisuun ja samalla myös musiikki on muuttunut astetta metallisemmaksi. Kaksi turhankin lyhyttä raitaa antavat viitteitä syksyllä julkaistavasta omakustanne pitkäsoitosta, sekä sitä seuraavasta DVD:stä. Tunnelmat ovat jälleen melankoliset, särökitarat kutovat yksinkertaisista osista koukukkaita kuvioita ja sovitukset pistävät nytkin pisteen iin päälle. Näyte nostattaakin odotuksia tulevaa albumia kohtaan, sillä yhtye tuntuu taas löytäneen itsensä. Toki Unplugged-viritelmäkin oli mielenkiintoinen, mutta kyllä JD on omimmillaan tällaisen sähköisen metallin parissa.
Mika Roth
www.vertigo.cd 07/06
Joint Depression: Passion & Desire
Alakuloista mutta kiivasta vaihtoehtorokkia todella metallisilla soundeilla mutta melodisilla sointukuluilla soittava Oululainen nelikko on viritellyt verkkojaan pinnan alla jo useammalla hienolla näytteellä. Yli kymmenvuotias yhtye liikkuu kahden raidan singlellään niin uhkaavasti junnaavan kuin raskaasti ruoskivan rockin piirissä. Vauhdikkaimmillaan hiki ja tukka lentää kaarella, rauhallisimmillaan huojutaan tukka silmillä lattiaa mittaillen. Tunnelman ja tahdin vaihdokset tehdään sulavasti ja sävykkyys on mahtavaa. Antti Karhun laulu toimii. Todella vahva raskaamman rockin nouseva kyky.
Hyvää: sulavuus, tunnelmat, soitto, laulu...
Ilkka Valpasvuo
4/5 www.noise.fi 09/06
Joint Depression: Passion & Desire
Kuten nimestäkin voi iloisempikin mieli päätellä, tämä yhtye ei tarjoa päivänpaistetta aamukahvipöytään. Jo 90-luvun alussa perustettu ryhmä on työstänyt uransa aikana lukuisia demoja, suosioliikkeen keskittyessä kuitenkin ruohonjuuritasolle. Käsiini toimitettu biisipari on näyte-erä myöhemmin syksyllä julkaistavasta omakustanteesta, joka näillä näytöillä tulee ehdottomasti hankittua. Kuten yhtye itsekin kertoo, on sen sointi ”valtavirrasta poikkeavaa melankolista särökitaramusiikkia”. Hieman laveaan määritelmään haluaisin lisätä adjektiivit metallinen ja vaihtoehtoinen, ja painottaa määritelmää melankolinen. Joint Depressionin ilmaisu kaihtaa suoria vertailukohtia, sillä sen mantramainen tunnelmointi yhdistyy kovemmalla kädellä silittelyyn hävyttömän vaivattomasti.
Bändin suurin valttikortti on laulajakitaristi Antti Karhun karhea tulkinta. Miehen ääni on kaihertavan alakuloinen, mutta silti sisällä kytevä viha nousee tarvittavissa kohdin voimakkaasti pintaan. Musiikin hieman stonermainen kiemurtelu yhdistettynä junttapaaluriffeihin ja keinuviin kertosäkeisiin lataa molemmat biisit täyteen epätoivoista tunnelmaa ja erityisesti Dance For Death synnyttää riffikierrätyksellään väreitä pitkin. Tästä musiikista kaikuu ameriikan eteläisten stonersoiden riipivä mongerrus yhdistettynä peripohjolalaiseen peruskallion kylmyyteen, joka on kaiken kaikkiaan varsin mielenvikainen/mielenkiintoinen sekoitus. Yhtyeeltä ei myöskään puutu suomalaisille metallibändeille ominaista haikean melodian tajua ja tyylitajuisilla sovituksillaan Joint Depressio on varmistanut materiaalinsa äärettömän miellyttävän kuuntelukokemuksen.
Pientä miinusta tulee englannin kielen lausumisesta, siihen voisi vielä kiinnittää hieman huomiota. Muutoin käsissäni oleva äänite tarjoilee pelkkää ilojumppaa aivonystyröistä kropan keinuttajalihaksiin. Tämä oli aivan liian vähän myrkkyä lapselle innokkaalle, äkkiä siis varsinainen rieska tulille!
Kimmo Koskinen 4/5
4/5 stalkermusic.com 11/06
Joint Depression: Passion & Desire
Joint depression on viime vuosina pukannut ulos monenlaista mielenkiintoista julkaisua ja ennen seuraavaa täyspitkää bändi pukkasi jo tovin aikaa sitten ulos kahden biisin sinkun. Naisvokaalit ovat taakse jäänyttä aikaa kun Maria lähti bändistä ja nykyään Antti Karhu hoitaa pääosan vokaaleista.
Tuotanto on kohdallaan kuten aina JD:n tapauksessa. Nimikko biisi iskostui heti takaraivoon ja tarttuva kertosäe jää soimaan päähän joka kuuntelukerran jälkeen. Helvetin hyvä biisi jota kovin mielellään kuulisi radiostakin kaiken sen kuran seassa jota siellä soitetaan. Toinen biisi Dance for death onkin sitten vähän kokeellisempi ja jää loistavan nimikkobiisin jalkoihin. Biisi on hieman poukkoileva ja tuntuu loppuvan vähän kesken.
Sinkusta jäi oikein hyvä maku suuhun ja Marian vokaalejakaan ei jää kaipaamaan kun Antti on mies paikallaan ja lausuu Englantiakin paremmin. Ote on biiseissä hieman metallisempi kuin parilla viime julkaisulla mikä on vain hyvä asia. Lyhyt tämä on, mutta nälkä kasvaa sitäkin enemmän täyspitkää odotellessa ja sitähän odotellaan.
Scythe 4/5