Demo 2003 | reviews


www.imperiumi.net 03/04

Johan nyt on mallissaan, kun pienestä neljän demon pinosta löytyy jo kolmas bändi, jolla on naislaulaja. Tällä kertaa täytyy tosin, yhtään liioittelematta todeta, että Maria pesee pinkan muut naiset komeasti. Bändin pojatkin ovat soitelleet yhdessä kymmenisen vuotta ja se kuuluu. Bändi on ehkä nuori, mutta Joint Depressionin metalli kuuluu kuin kovalta konkarilta. Lähinnä bändi tuntuu yhdistelevän melodisen metallin peruskiviä bluesvaikuttein.Biisejäkin demolta löytyy muikeat yhdeksän kappaletta, joten innovaation puutteesta bändiä ei ainakaan voi syyttää. Biisit ovat täysin omaa luokkaansa, vaikka kliseitäkin löytyy. Etenkin bassolla leikkiminen ja melodioiden yhdisteleminen tuovat mukavaa, tuoretta tuulta. Sen kummempia poimintoja en tee, mutta etenkin Fellation osasi vaikuttaa ja kaikkiaan sen voisi hyvin kuvitella soivan jonkin scifi/toimintafilmin tunnarina. Bleeded, Thrown Away taas sisältää jonkinlaisia asenne/pomppumetallin aineksia, mikä on yllättävää kokonaisuudessa.Joint Depressionin tarjonta on loppujen lopuksi aika monivivahteista ja vaihtelevaa, mutta ilmapiiri tuntuu alusta loppuun turvalliselta. Pitkästä aikaa bändi, joka osaa yhdistellä eri genrejä ja kaiken lisäksi taidolla. Anti kelpaa varmasti muillekin kuin sataprosenttisille metalli-ihmisille. Kun otetaan vielä huomioon, että jäsenet osaavat asiansa, ei paljon korjattavaa jää. Bändi tuntuu olevan erittäin valmis. Jos tätä bändiä ei signata, niin sitten minä teen sen. Viittä tähteä ja pirunmerkkiä enempää en voi valitettavasti tällä erää tarjota. Onnitteluni.


Rumba nro 02/04

Masentunut moniottelija. Metallia, rockia, tunnelmointia vai synkkää poppia? Joint Depression ei ponnista missään näissä lajeissa suomenennätykseen, mutta moniottelijana tapaus on varsin mielenkiintoinen. Bändi nimittäin yhdistelee kaikkia näitä elementtejä tyylillä ja soitossa paistaa läpi monen vuoden yhteinen kokemus. Bändi on selvästi saanut uutta potkua tulkintaansa laulaja Maria Liikasen liityttyä viime vuonna kokoonpanoon. Aiemmin laulut hoiti kitaristi Sami Räisänen. Vaikka Marian laulu on hyvin tyylikästä ja kaunista, kumpuaa biiseistä esiin myös basisti, jonka kuviot ja varmuus tuovat kappaleisiin ryhtiä ja synkkiä tunnelmia. The Night on biisinä toimiva lähes alusta loppuun. Siinä rumpujen rytmitykset, joita basso tukee, ovat säkeistöissä mielenkiintoisia ja lisäävät tunnelman hämyisyyttä. Huom: erittäin hieno kuva bändin kotisivujen avauskuvana.Hyvää: Metallia olematta sitä. Seesteisten ja leijuvien tunnelmien yhdistäminen kauniisiin melodioihin ja säröön.Kehitettävää: Keikkaa muuallekin kuin Ouluun.


www.desibeli.net 04

Joint Depressionin edellinen demo viipyi levylautasellani pitkään tämän vuoden alkupuolella. Yhtye yllätti minut tuolloin äärimmäisen valmiilla ja eheällä paketilla, josta ei heikkoa lenkkiä löytynyt vahvimmallakaan suurennuslasilla. Demolle oli kaiken lisäksi päätynyt yhdeksän toinen toistaan tasokkaampaa raitaa, eli ideoita näytti löytyvän vähintäänkin kylliksi. Kun laitoin ensi kerran tämän uutukaisen soittimeen olinkin tippua persuksilleni, soittimen näyttö näet ilmoitti lätyltä löytyvän kokonaista 20 raitaa! Pieni tutkimus osoitti kuitenkin nopeasti, että tällä kertaa uusia biisejä olivat ”vain” neljä ensimmäistä, muun materiaalin ollessa vanhempaa perua. Vaikka annos uusia biisejä onkin harmillista kyllä tällä kertaa huomattavasti vaatimattomampi määrällisesti, laadullisesti ei sentään ole jouduttu antamaan periksi. Rytmillistä taiturointia – kuitenkin liikaa kikkailua vältellen, entistäkin korkeatasoisempaa nais-vokalisointia sekä mielikuvituksellisen rikasta ja moniuloitteista kitarointia, kaikkea tätä on jälleen tarjolla. Joint Depression ilmoittaa saatteessa että tällä kertaa popahtavammat kappaleet jäivät treenikämpälle. Tällä tarkoitetaan nähtävästi ”suoremmin” soitettavia raitoja, sillä rankkuusasteella tässä alakulometallissa liikutaan hyvin samoissa luvuissa kuin viimeksikin. Neljästä kipaleesta ensinnä soiva Lacerate on tällä kertaa se tarttuvin, mikä on näemmä huomattu myös bändin leirissä, vaikka heti perään kuultava Something ei juuri taaemmas jääkään. Kumpikin kappale leikittelee tummemman melodisen metallin maisemissa, pysyen kuitenkin leijuvalla tyylillään juuri sen verran tantereesta irti ettei liika masennus pääse vaivaamaan. Erilaisten tyylien menestyksekäs yhdistely jatkuu Back Down Faten puolta astetta suoremmassa maalailussa, jota viimeinen raita Lingerie puolestaan jalostaa taas hieman pidemmälle. Joint Depressionin on onnistunut sitoa iso kasa laatua neljän biisin muotoon, eikä yhtye näemmä yksinkertaisesti vain osaa tehdä huonoa kappaletta. Tällä kertaa jäin hieman kaipaamaan viime demoa värittänyttä suurempaa vaihtelua tunnelmissa ja ilmaisussa, mutta ihan hyvä tämä on näinkin.


www.suomimetalli.net 04

Aivan ensiksi tämä sama vanha valitus. Se ei ole demo, jos kappaleita on yhdeksän ja pituuttakin yli kolmekymmentä minuuttia! Mutta asiaan. Joint Depression soittaa levytyksellään hieman melankoliaan taipuvaista metallia naislaulajalla varustettuna. Laulaja Maria Liikasen äänestä tulee mieleen melko tavalla Lacuna Coil, ja vertaisin yhtyeen yleissoundia muutenkin melko tavalla juuri Lacuna Coiliin. Yhdeksän biisiä ei ole enää demo vaan levy, ja on pakko tunnustaa että loppua kohden alkoi itselläni jo puutumista tapahtua. Materiaali on kokonaisuutena melkoisen vahvaa, mutta ehkä jokseenkin kasvotonta, jotta mielenkiinto pysyisi yllä koko levyn lävitse. Levyllä on paljon mestarihetkiä, joista itselleni varmaankin päällimmäisenä jäi upea ”Fellatio”, mutta mukaan mahtuu myös niitä keskivertoja suorituksia. Soitannollisesti yhtye on hyvässä kuosissa ja Marian ääni toimii erittäin hyvin. Soundillisesti demo on myöskin ässäainesta, joten Joint Depressionilla on kaikki palikat hyvin hallussa. Seuraavalle demolle hieman tiukemmat sovitukset, jolloin yhtyettä ei pidättele enää mikään. (NK 09.03.2004) 7/10


inferno magazine nro 04/04

Harvinaislaatuista kyllä, demo tuo kaikesta erilaisuudestaankin huolimatta mieleen Katatonian. JD on iloisempi, jos niin voi sanoa, yksinkertaisempi, progressiivisempi, naislaulajalla varustettu ja populaarimpi. Kuitenkin se onnistuu koskettamaan samoja syvällä olevia tunteita, joihin tähän mennessä vain Katatonia on onnistunut pääsemään käsiksi. Mitään listakaupallisuuden riemuvoittoa bändin kohdalla ei siis ole odotettavissa, mutta varmaa on, että kohdalle osuessaan tietty kohderyhmä lätyn poimii parempaan talteen. Persoonallisuus on asia, jota kannattanee viilata hieman. Jokin pieni omaleimainen erikoisuus on juuri se puuttuva rengas, jota bändin musiikki huutaa omakseen.


Soundi nro 6-7/04

Joint Depressionista JD:ksi nimensä lyhentänyt yhtye on värvännyt naislaulajan bändiin ja edellisellä demolla jyllänneet painostavat ja synkät piirteet ovat saaneet uuden tyyppisiä sävyjä.JD ei ehkä ole järin metallinen, sillä yhtyeen skaalasta löytyy paljon progevivahteita, mutta bändin asenteessa on jotakin mainiosti raskassoutuisempaan sävelmaalailuun sopivaa fiilistä. Naissolistin kiinnittäminen on parhaimmillaan selvästi oivallinen ratkaisu. Siinä, missä bändi on edelleen tiukentanut otettaan, laulajan uneliaaseen tulkintaan jää kaipaamaan vielä voimaa ja sävykkyyttä. Sävellyspuolella bändi on kunnostautunut ryhtymällä rakentamaan mieleenjääviä koukkuja. Suuntaus sillä saralla ei tunnu lainkaan hullummalta ratkaisulta.