Noise.fi


5/5

arvostelija: Jarno Leivo
arvosteltu: 29.9.2006


Depth Beyond One´s - Soledad In The Gale (Promo)

Olisikohan nyt niin, että UltraMayhem Org. ja Farmakon olisivat vihdoin saamassa arvoisensa kilpailijan suomalaisella kummametallin saralle. Nimittäin tämä, varsin tuoreen yhtyeen, kypsä debyyttiomakustanne on sellaista herkkua, että tässä meinaa kahvit ja käntyt mennä vieraaseen henkitorveen ja samalla stratosfäärinen kerrostuma lahota omasta ulottuvuudestaan maan pinnalle.

Tällä viiden kappaleen demolla on tiukka progressiivinen ote metalliin, jonka työstöä on kaavailtu ainakin kuuntelemalla progressiivisemman osaston lisäksi esimerkiksi Mr Bunglea ja melko varmasti tuota progressiivisemman metallin kuningasta Opethia. Toisaalta tällä levytyksellä koukutus ja kiemurat saavat enemmän sijaa, sillä varsinainen metalli jää huomattavassa määrin taka-alalle. Kuten esimerkiksi hienossa ja rauhallisessa Stowawayssa, joka on kuin OC:n akustiselta soundtrackilta, ainoastaan tosin siinä mielessä, että se potkii kaikki muut seuralaiset majan lattialle kuuntelemaan omaa ylvästä sanomaansa.

Myös eräs toinen seikka yhtyeessä tekee merkittävän poikkeaman massasta, sillä sen nokkamiehenä sävellyspuolella toimii yhtyeen basisti. Jari-Pekka Kanniainen. J-P on saanut kappaleisiin koukkujen lisäksi erinomaista ajoa, huolimatta siitä, että kappaleet kellottavat järjestäen reilut kuusi minuuttia. Tästä johtuen niissä tarvitaan erityistä imua, muuten puudutus alkaa olla melkoinen. Kaiken kukkuraksi soundit ja soitto on erinomaista. Ehkä laulu saattaisi vaatia pientä petraamista mutta näin ainoastaan siinä tapauksessa, että mitään muuta moitittavaa ei kerta kaikkiaan löydetä, enkä minä ainakaan näin onnistunut tekemään.

Omaperäisyys on melkoinen hyve täällä kotimaisissa oloissa, sillä jokainen on mascaracoret ja sifonkirokit kuullut, mutta tässä on tarjolla sen verran virkistävää taajuutta, että en voi kuin suositella tutustumista syvyyksiin. Se reissu tulee varmasti palkitsemaan kuulijan, ja samalla myös soittajansa.